Veonika
12-03-2007, 20:38
Väsymys houkuttelee lepäämään. Masennukseen liittyvään väsymykseen suositellaan kuitenkin hoitokeinoksi liikunnan ja toiminnan lisäämistä. Aktiivisuuden on todettu käynnistävän aivojen mielihyväkeskuksia lähes yhtä tehokkaasti kuin monien lääkkeiden. Sen lisäksi toiminta auttaa saamaan kontaktia sellaisiin omiin havaintoihin ja ajatuksiin, joiden käsittely vauhdittaa depression psykoterapiaa, kertoo psykiatri Riika Pirkkanen artikkelissaan.
Ihminen, joka luiskahtaa masennuksen kuoppaan, ei kärsi ainoastaan kielteisistä tunteista ja fyysisistä oireista - masennuksen syvetessä hän vähentää myös aktiivisuuttaan. Mieluisatkin harrasteet tuntuvat ylivoimaisen raskailta. Parhaidenkaan ystävien tapaaminen ei tuota enää iloa. Pienetkin päivittäiset askareet - hampaiden pesu aamulla, oman huoneen järjestäminen tai jopa päivälehden lukeminen - jäävät aikomuksen asteelle. Toiminta lamaantuu.
Masennuksensa alle uupunut noudattaa omaa logiikkaansa: kun tunnen itseni uupuneeksi, minun on levättävä ja luovuttava tehtävistäni. On elettävä säästöliekillä, ikään kuin energia olisi tyhjentyvässä tankissa eikä uusiutuva luonnonvara. Masentunut alkaa kunnioittaa masennuksen tunnettaan, ja toimia tunteensa mukaan. Ikään kuin masennuksen tunne yksin olisi oikeassa ja kaikki muut havainnot väärässä.
Lepäämistä voi suositella ensihoidoksi liiallisesta ylirasituksesta kärsivälle. Loppuun palaneelle kahden viikon loma tai sairausloma tarjoaa elimistön vaatiman hengähdystauon, jonka aikana monet biokemialliset prosessit palautuvat lähemmäksi normaalitasoaan.
--
Edellytys masennuksesta toipumiselle on masennusansan murtaminen. Itseään ruokkivasta kehästä on tavalla tai toisella hypättävä ulos. Onneksi kehässä on monta väliasemaa, pysäkkiä, jossa depression junasta voi pyrkiä ulos: Masentuneiksi vääristyneisiin tulkintoihinsa voi vaikuttaa. Havaintojaan itsestään ja elämästään voi tarkistaa tasapuolisemmiksi. Mitä syvemmälle masennuksen portaita on laskeutunut, sitä tärkeämmäksi varauloskäytäväksi muodostuu oman toiminnan lisääminen - lamaavista tunteista huolimatta.
Masennuksen psykoterapia tähtää itsestä rakennetun tarpeettoman kielteisen minäkuvan tunnistamiseen ja tarkistamiseen. Omaa itseään ei voi tutkia kuitenkaan täydellisessä tyhjiössä, eristettynä omasta toiminnasta, elinympäristöstä ja ihmissuhteista.
Toimiminen on inhimillisen elämän keskeisimpiä asioita. Toimintansa kautta ihminen on kosketuksessa myös kaikkeen siihen, mitä hänessä itsessään tapahtuu: elämänsä tavoitteisiin, arviointeihin, suunnitelmiin ja tunteisiin. Toiminnan lisääminen luo elävyyttä ja toivoa. Ja toivo on masennuksen paras vastalääke.
Teksti: Riika Pirkkanen
(http://www.netti.fi/integrum/masennus.html)
Ihminen, joka luiskahtaa masennuksen kuoppaan, ei kärsi ainoastaan kielteisistä tunteista ja fyysisistä oireista - masennuksen syvetessä hän vähentää myös aktiivisuuttaan. Mieluisatkin harrasteet tuntuvat ylivoimaisen raskailta. Parhaidenkaan ystävien tapaaminen ei tuota enää iloa. Pienetkin päivittäiset askareet - hampaiden pesu aamulla, oman huoneen järjestäminen tai jopa päivälehden lukeminen - jäävät aikomuksen asteelle. Toiminta lamaantuu.
Masennuksensa alle uupunut noudattaa omaa logiikkaansa: kun tunnen itseni uupuneeksi, minun on levättävä ja luovuttava tehtävistäni. On elettävä säästöliekillä, ikään kuin energia olisi tyhjentyvässä tankissa eikä uusiutuva luonnonvara. Masentunut alkaa kunnioittaa masennuksen tunnettaan, ja toimia tunteensa mukaan. Ikään kuin masennuksen tunne yksin olisi oikeassa ja kaikki muut havainnot väärässä.
Lepäämistä voi suositella ensihoidoksi liiallisesta ylirasituksesta kärsivälle. Loppuun palaneelle kahden viikon loma tai sairausloma tarjoaa elimistön vaatiman hengähdystauon, jonka aikana monet biokemialliset prosessit palautuvat lähemmäksi normaalitasoaan.
--
Edellytys masennuksesta toipumiselle on masennusansan murtaminen. Itseään ruokkivasta kehästä on tavalla tai toisella hypättävä ulos. Onneksi kehässä on monta väliasemaa, pysäkkiä, jossa depression junasta voi pyrkiä ulos: Masentuneiksi vääristyneisiin tulkintoihinsa voi vaikuttaa. Havaintojaan itsestään ja elämästään voi tarkistaa tasapuolisemmiksi. Mitä syvemmälle masennuksen portaita on laskeutunut, sitä tärkeämmäksi varauloskäytäväksi muodostuu oman toiminnan lisääminen - lamaavista tunteista huolimatta.
Masennuksen psykoterapia tähtää itsestä rakennetun tarpeettoman kielteisen minäkuvan tunnistamiseen ja tarkistamiseen. Omaa itseään ei voi tutkia kuitenkaan täydellisessä tyhjiössä, eristettynä omasta toiminnasta, elinympäristöstä ja ihmissuhteista.
Toimiminen on inhimillisen elämän keskeisimpiä asioita. Toimintansa kautta ihminen on kosketuksessa myös kaikkeen siihen, mitä hänessä itsessään tapahtuu: elämänsä tavoitteisiin, arviointeihin, suunnitelmiin ja tunteisiin. Toiminnan lisääminen luo elävyyttä ja toivoa. Ja toivo on masennuksen paras vastalääke.
Teksti: Riika Pirkkanen
(http://www.netti.fi/integrum/masennus.html)