Spetsnaz
14-04-2004, 16:23
Venäläisturistien virta ehtymässä
Baltian EU-jäsenyys tuo Suomelle kovan kilpailutilanteen
Veijo Sahiluoma
Kauppalehti
Venäläisten matkailijoiden määrä on ollut laskussa, ja lasku näyttää ensi kesänä kiihtyvän. Venäläiset matkatoimistot ovat vähentäneet selvästi ensi kesän hotellivarauksiaan. Viime vuonna venäläisyöpymisten määrä laski jo Matkailun Edistämiskeskuksen MEKin tilastojen mukaan 12, 2 prosenttia ja tämän vuoden tammikuussa peräti 17,1 prosenttia. Tätä ennen voimakas kasvu tasaantui, mutta vielä vuonna 2002 venäläisten hotelliyöpymisten määrä kasvoi 2,3 prosenttia.
-Venäläisvarausten määrä on kesän osalta nyt 15 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Kilpailu venäläisistä matkailijoista on kiristynyt, sanoo Restelin hotellilinjan johtaja Jari Laine.
-Baltian maiden EU-jäsenyys on tuonut venäläisille uuden mielenkiintoisen vaihtoehdon. Virossa on runsaasti uusia, täysin moderneja kylpylöitä, jotka ovat hintatasoltaan venäläisille erittäin houkuttelevia verrattuna suomalaisiin kylpylöihin, Laine sanoo.
Restel on erityisesti Helsingissä venäläisten turistien suurin majoittaja. Viime vuonna venäläisten hotelliyöpymisten määrä Suomessa oli yli 460 000. Venäläiset olivat ruotsalaisten ja saksalaisten jälkeen kolmanneksi suurin ulkomainen asiakasryhmä.
-Meilläkin on keskusteltu lähinnä Joensuun ja Lappeenrannan hotelliyksiköiden johdon kanssa siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta saataisiin venäläisiä houkuteltua Suomeen. Mitään merkittävää pudotusta ei ole vielä tapahtunut, mutta ei entisenlaista ryntäystäkään sanoo SOK:n hotelli- ja ravintolatoiminnan johtaja Matti Pulkki
-Viro on venäläisille matkailijoille monella tavoin nyt EU-jäsenyyden ansiosta houkutteleva. Virossa he tulevat toimeen kielelläänkin, Pulkki korostaa.
Pulkin mukaan venäläisten matkailijoiden voimakas kasvu Viron suuntaan otettiin S-ryhmässä huomioon, kun se hankki Tallinnassa toimivat Viru-hotellin.
-Viru-hotellin toiminta on pitkälle rakennettu suomalaisten matkailijoiden lisäksi myös venäläisten matkailijoiden voimakkaan kasvun varaan, Pulkki sanoo.
Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtajan Jaakko Lehtosen mukaan MEKin Moskovan toimisto arvioi venäläisten matkailijoiden määrän laskevan Suomessa noin viisi prosenttia.
-Euron voimakas kurssinousu on tuntuvasti nostanut venäläisten kustannuksia Suomessa. Samaan aikaan on venäläisten kulutustottumuksissa tapahtunut muutos. Nyt matkustamisen sijasta kunnostetaan koteja ja ostetaan autoja. Myös Venäjän kotimaan matkailu on kasvanut, samoin kuin matkailu Baltiaan ja muihin uusiin EU-maihin, Lehtonen sanoo.
Hän muistuttaa, että venäläisten matkustus ulkomaille on edelleenkin varsin rajallinen suhteessa maan väestöön. Venäläiset tekevät noin kymmenen miljoonaa ulkomaanmatkaa.
- Tälle joukolle Suomi on jo tuttu. Venäjä on pidemmällä aikavälillä Suomen matkailuelinkeinolle yhäkin suuri potentiaali. Talouskasvun myötä venäläiset vaurastuvat ja yhä useampi pystyy matkustamaan ulkomaille. Lähimaat ovat ensimmäinen tutustumiskohde, Lehtonen muistuttaa