rewrew
25-09-2007, 09:32
- Luostarinkatu 26 kiinteistö toisessa käsittelyssä Viipurissa
- EIT pakotti suomalaiset oikeudenkäyntiin Venäjällä
- EIT:n venäjänkielinen päätös suomalaiselle kantajalle
- EIT luulee Suomen oikeuslaitosta Venäjälle alistetuksi?
- 70 lisäjuttua venäläisiin oikeusistuimiin
- Karjala pysyy piikkinä Kremlin johtajan mielessä
- Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuus puntarissa
Asianajaja Kari Silvennoinen on haastanut Venäjän Federaation Viipurissa toimivaan Leningradin oblastin piirioikeuteen vastaamaan Viipurissa Luostarinkatu 26:ssa olevan kiinteistön palauttamisesta sen suomalaiselle omistajalle. Asia oli Viipurin oikeudessa ensimmäisen kerran esillä kuukausi sitten.
Asian toinen käsittely oli tänään (24.09.07). Venäjän valtio torjui palautusvaatimuksen perusteettomana. Oikeudessa näyttää YLEN mukaan olevan epäselvää, edustaako venäläistä puolta seuraavassa oikeudenkäynnissä Viipurin kaupunki vai Viipurin piiri.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) käytännössä pakotti suomalaisen asianajajan käynnistämään asiasta oikeudenkäynnin Venäjällä. EIT ei suostunut lainkaan käsittelemään 80 kiinteistöön kohdistunutta kantelua, joissa vaadittiin kiinteistöjen vallinnan palauttamista takaisin suomalaisille omistajille tai omistajasuvuille.
Helmikuussa 2007 Kari Silvennoinen kertoi tyrmistyneenä saaneensa EIT:ltä venäjänkielisen päätöksen asiassa. Mitään selvyyttä siihen, miksi päätös oli venäjänkielinen, ei ole tullut.
Toinen tyrmistyttävä asia oli EIT:n 09.02.2007 antaman päätöksen sanamuoto: ”että Karjalan suomalaiset kiinteistönomistajat eivät ole käytäneet kaikkia sisäisiä oikeusturvakeinoja loppuun”. Hakijan olisi pitänyt ensin käydä läpi kaikki oikeusasteet Venäjällä.
Mistä lähtien Venäjän oikeusasteet ovat olleet Suomen valtion sisäisiä oikeusturvakeinoja? Päätöksen sanamuoto osoittaa joko perusteellista tiedon puutetta EIT:ssä suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja kuvitelmasta, että Suomen oikeusjärjestelmä on jotenkin alisteinen Venäjän oikeusjärjestelmälle. Ehkä EIT:ssä oleville suomalaisille juristeille on jäänyt autonomian tai syvä suomettumisen aika jotenkin vaikuttamaan päätöksentekoon?
EIT:n päätös oli ehkä myös poliittinen. Nyt se ei ottanut mitään kantaa siihen, onko YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artiklan tai Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan omaisussuoja-lausekkeella jotain merkitystä. Kuitenkin omaisuussuoja on loukkaamaton ihmisoikeus. Sekä EU-maat Suomi mukaan lukien että Venäjä ovat ratifioineet nämä kansainväliset sopimukset.
Syynä on voinut myös olla halua päästä eroon vaikeasta kysymyksestä, joka olisi vaatinut resurssien käyttöä. EIT:ssä on noin 60 000 juttua avoinna, minkä vuoksi on kätevää hylätä tai lykätä suurempia asioita, jolloin pikkujuttuja ehtii käsitellä useita samassa ajassa.
EIT:n päätös pakottaa suomalaisen omistajan ajamaan asiaa Venäjällä aina korkeimmassa oikeudessa saakka. Positiivista asiassa on se, että kiinteistöjen omistuskysymys tulee myös Venäjällä esille.
Tätä kautta konkretisoituu presidentti Martti Ahtisaaren toteamus siitä, että kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjä, tämän alitajunnassa on aina pysyvä piikkinä pakkoluvutetun Karjalan kysymys. Asia ei ole vain alitajunnassa, vaan jatkuvasti esillä venäläisissä oikeusistuimissa.
Viipurin Luostarinkatu 26:n kiinteistön omistuksesta käytävä oikeusprosessi raivaa uraa sille, että yhä useampi suomalainen alkaa oivaltaa, että kansainvälisten sopimusten mukaan suomalaiset edelleen omistavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöt. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vain raja siirtyi, ei omistusoikeus, kuten asianajaja Kari Silvennoinen toteaa.
Silvennoinen on valmis viemään noin 70 muuta omistustapausta venäläiseen oikeusistuimeen. Tämän ensimmäisen jutun arvioidaan kestävän ainakin vuoden. Todennäköisesti juttu menee Venäjän korkeimpaan oikeuteen saakka, jolloin prosessi ehkä venyy vuosikausien mittaiseksi. Ennenkuin 70 muuta juttua ja niihin liittyvät valitukset sekä mahdollisesti muut nostettavat jutut ovat läpäisseet Venäjän oikeuslaitoksen, on Karjalan kysymys tunnettu jo Venäjälläkin.
On mielenkiintoista nähdä, miten Venäjän valtio suhtautuu tähän asiaan ja pyritäänkö oikeudenkäyttöä jollakin tavoin rajoittamaan. Asian käsittelyssä punnitaan Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuuta ja sitä, kuinka hyvin se noudattaa kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1372&author=10
- EIT pakotti suomalaiset oikeudenkäyntiin Venäjällä
- EIT:n venäjänkielinen päätös suomalaiselle kantajalle
- EIT luulee Suomen oikeuslaitosta Venäjälle alistetuksi?
- 70 lisäjuttua venäläisiin oikeusistuimiin
- Karjala pysyy piikkinä Kremlin johtajan mielessä
- Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuus puntarissa
Asianajaja Kari Silvennoinen on haastanut Venäjän Federaation Viipurissa toimivaan Leningradin oblastin piirioikeuteen vastaamaan Viipurissa Luostarinkatu 26:ssa olevan kiinteistön palauttamisesta sen suomalaiselle omistajalle. Asia oli Viipurin oikeudessa ensimmäisen kerran esillä kuukausi sitten.
Asian toinen käsittely oli tänään (24.09.07). Venäjän valtio torjui palautusvaatimuksen perusteettomana. Oikeudessa näyttää YLEN mukaan olevan epäselvää, edustaako venäläistä puolta seuraavassa oikeudenkäynnissä Viipurin kaupunki vai Viipurin piiri.
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) käytännössä pakotti suomalaisen asianajajan käynnistämään asiasta oikeudenkäynnin Venäjällä. EIT ei suostunut lainkaan käsittelemään 80 kiinteistöön kohdistunutta kantelua, joissa vaadittiin kiinteistöjen vallinnan palauttamista takaisin suomalaisille omistajille tai omistajasuvuille.
Helmikuussa 2007 Kari Silvennoinen kertoi tyrmistyneenä saaneensa EIT:ltä venäjänkielisen päätöksen asiassa. Mitään selvyyttä siihen, miksi päätös oli venäjänkielinen, ei ole tullut.
Toinen tyrmistyttävä asia oli EIT:n 09.02.2007 antaman päätöksen sanamuoto: ”että Karjalan suomalaiset kiinteistönomistajat eivät ole käytäneet kaikkia sisäisiä oikeusturvakeinoja loppuun”. Hakijan olisi pitänyt ensin käydä läpi kaikki oikeusasteet Venäjällä.
Mistä lähtien Venäjän oikeusasteet ovat olleet Suomen valtion sisäisiä oikeusturvakeinoja? Päätöksen sanamuoto osoittaa joko perusteellista tiedon puutetta EIT:ssä suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja kuvitelmasta, että Suomen oikeusjärjestelmä on jotenkin alisteinen Venäjän oikeusjärjestelmälle. Ehkä EIT:ssä oleville suomalaisille juristeille on jäänyt autonomian tai syvä suomettumisen aika jotenkin vaikuttamaan päätöksentekoon?
EIT:n päätös oli ehkä myös poliittinen. Nyt se ei ottanut mitään kantaa siihen, onko YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artiklan tai Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirjan omaisussuoja-lausekkeella jotain merkitystä. Kuitenkin omaisuussuoja on loukkaamaton ihmisoikeus. Sekä EU-maat Suomi mukaan lukien että Venäjä ovat ratifioineet nämä kansainväliset sopimukset.
Syynä on voinut myös olla halua päästä eroon vaikeasta kysymyksestä, joka olisi vaatinut resurssien käyttöä. EIT:ssä on noin 60 000 juttua avoinna, minkä vuoksi on kätevää hylätä tai lykätä suurempia asioita, jolloin pikkujuttuja ehtii käsitellä useita samassa ajassa.
EIT:n päätös pakottaa suomalaisen omistajan ajamaan asiaa Venäjällä aina korkeimmassa oikeudessa saakka. Positiivista asiassa on se, että kiinteistöjen omistuskysymys tulee myös Venäjällä esille.
Tätä kautta konkretisoituu presidentti Martti Ahtisaaren toteamus siitä, että kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjä, tämän alitajunnassa on aina pysyvä piikkinä pakkoluvutetun Karjalan kysymys. Asia ei ole vain alitajunnassa, vaan jatkuvasti esillä venäläisissä oikeusistuimissa.
Viipurin Luostarinkatu 26:n kiinteistön omistuksesta käytävä oikeusprosessi raivaa uraa sille, että yhä useampi suomalainen alkaa oivaltaa, että kansainvälisten sopimusten mukaan suomalaiset edelleen omistavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöt. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vain raja siirtyi, ei omistusoikeus, kuten asianajaja Kari Silvennoinen toteaa.
Silvennoinen on valmis viemään noin 70 muuta omistustapausta venäläiseen oikeusistuimeen. Tämän ensimmäisen jutun arvioidaan kestävän ainakin vuoden. Todennäköisesti juttu menee Venäjän korkeimpaan oikeuteen saakka, jolloin prosessi ehkä venyy vuosikausien mittaiseksi. Ennenkuin 70 muuta juttua ja niihin liittyvät valitukset sekä mahdollisesti muut nostettavat jutut ovat läpäisseet Venäjän oikeuslaitoksen, on Karjalan kysymys tunnettu jo Venäjälläkin.
On mielenkiintoista nähdä, miten Venäjän valtio suhtautuu tähän asiaan ja pyritäänkö oikeudenkäyttöä jollakin tavoin rajoittamaan. Asian käsittelyssä punnitaan Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuuta ja sitä, kuinka hyvin se noudattaa kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1372&author=10