Koululla oli täysi kaaos
Poliisi sai hälytyksen Jokelan koulukeskukseen kello 11.44. Ensimmäiset partiot saapuivat paikalle runsaan kymmenen minuutin päästä.
- Koululla oli kaoottinen tilanne. Ihmisiä pakeni ikkunoista ja jotkut olivat piiloutuneet luokkiin ja komeroihin, kuvaili kentällä poliisioperaatiota johtanut Timo Leppälä.
Viranomaiset huomasivat pian ampujan koulun ala-aulassa. Hän ei totellut käskyjä, vaan vastasi ampumalla kohti yhtä poliisia. Poliisi ei loukkaantunut.
Ala-aulasta koulusurmaaja jatkoi matkaansa muualle koulurakennukseen. Poliisin mukaan hän ampui viimeisen laukauksensa kello 12.04. Poliisi alkoi etsiä piileskeleviä oppilaita ja auttoi heitä ulos koulusta turvaan Jokelan kirkkoon järjestettyyn kriisikeskukseen.
Samaan aikaan huolestuneet vanhemmat etsiskelivät lapsiaan poliisin eristämän koulualueen reunamilla.
Poliisi sai ammuskelijan kiinni myöhemmin iltapäivällä. Hän oli tajuton. Vielä keskiviikkona viranomaiset eivät kertoneet tarkempia yksityiskohtia ampujan kiinniotosta, mahdollisesta saartamisesta tai piirityksestä.
Operaatioon osallistui yhteensä noin sata poliisia, lääkärivetoinen taktinen ensihoitoryhmä ja useita pelastus- ja ensiapuyksiköitä. Myös sairaalat nostivat hälytysvalmiuttaan.
Jokelan verilöyly on Suomen historian vakavin koulussa sattunut väkivaltarikos. Vuonna 1989 Raumalla kuoli kaksi koululaista 14-vuotiaan oppilaan ammuskeltua Raumanmeren yläasteella.
Edellinen koulussa kuolonuhreja vaatinut ampumistapaus sattui Raumanmeren yläasteella vuonna 1989. Silloin 14-vuotias oppilas ampui kahta muuta oppilasta. Pojat kuolivat saamiinsa vammoihin myöhemmin.
Ampuja saatiin kiinni, mutta ikänsä vuoksi hän ei joutunut oikeuden eteen.
Väkivalta on ollut harvinaista Suomen kouluissa. Useimmiten teot on tehty teräaseella.
2007:
Lokakuu: 16-vuotias poika löi toista saman ikäistä poikaa keskivartaloon terävällä piikillä Tampereen Steiner-koulussa. Puukotettu ei loukkaantunut pistohaavasta hengenvaarallisesti. Epäilty kertoi teon motiiviksi koulukiusaamisen.
2003:
Tammikuu: 15-vuotias yläasteen oppilas puukotti 13-vuotiasta koulutoveriaan hengenvaarallisesti keuhkoon fileerausveitsellä Porin Lyseossa kesken koulutunnin. Puukotettu selvisi hengissä.
Puukottajaa oli kiusattu pitkään, mutta uhri ei ollut osallistunut siihen. Puukottajalla ja 13-vuotiaalla oli puukotusta edeltäneenä päivänä kiistaa koulubussin istumajärjestyksestä. Kiusattu poika päätti kostaa 13-vuotiaalle varoitukseksi muille.
2001:
Tammikuu: Kahdeksasluokkalainen 15-vuotias poika löi toista samanikäistä poikaa linkkuveitsellä Hollolan Salpakankaan koulun pihalla. Haavoittunut poika vietiin sairaalaan, mutta hän ei joutunut hengenvaaraan.
Linkkuveistä käyttänyt poika kertoi poliisille, että koulutoverit ovat kiusanneet häntä henkisesti ja fyysisesti.
1999:
Huhtikuu: Eurajoen yläasteen 15-vuotias oppilas puukotti vuotta vanhempaa luokkatoveriaan käsivarteen koulun käytävällä. Puukotettu oli välittömässä hengenvaarassa.
1989:
Tammikuu: Raumanmeren yläasteella 14-vuotias nuorukainen ampui kahta oppilasta koulutunnilla. Pojat kuolivat saamiinsa vammoihin.
|