Ага
Kokoomusnuoret vaatii Thorsin eroa
Julkaistu: 11.12.2008 20:33
helsingin sanomat
Kokoomusnuoret vaatii maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r) eroa. "
Ministeri Thorsin oikeustaju poikkeaa niin ratkaisevalla tavalla tavallisten suomalaisten oikeustajusta, ettei hänellä ole edellytyksiä jatkaa ministerinä", jyrähtää kokoomusnuorten puheenjohtaja Teppo Leinonen.
Perusteena arvostelulle on Thorsin johdolla valmisteltu esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi.
Kokoomusnuorten mielestä se on "täynnä valtavia porsaanreikiä". Kokoomusnuorten tiedotteessa arvostellaan lakiesityksen linjaa, jonka mukaan karkottamistakin odottava turvapaikanhakija voisi tuoda koko perheensä Suomeen. "Myös rikoksista tuomitulle ulkomaalaiselle Thors olisi antamassa jatkuvan oleskeluluvan tietyin edellytyksin. Näin ollen Suomeen tulisi Euroopan leväperäisin ulkomaalaislaki", kokoomusnuoret arvostelee.
Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että
eduskunta ei aio hyväksyä Thorsin lakiesitystä sellaisenaan, koska sitä pidetään liian sallivana.
"Kun muualla ollaan siirtymässä vastuullisempaan maahanmuuttopolitiikkaan, haluaisi Thors viedä Suomea päinvastaiseen suuntaan. Jos Thors saisi tahtonsa läpi, muodostuisi Suomesta kauttakulkumaa, jonka kautta hallitsemattomat siirtolaisvirrat kulkisivat muuallekin Eurooppaan", kokoomusnuoret pelkää