Poliisi aloittaa esitutkinnan Humppilan ampumatapauksesta. Poliisi ampui torstai-iltana Humppilassa miehen, joka ei totellut poliisin antamia käskyjä ja ohjeita. Ammuttu mies oli sitä ennen ampunut toista miestä rivitaloasunnossa.
Esitutkinnassa selvitetään poliisin voimankäyttöohjeet, käskytysketju ja ampumahetken tilanne Humppilassa.
- Jo alkuvaiheessa on tullut selville, että kyseessä saattaa olla puhdas hätävarjelu- ja voimankäyttötilanne. Asia selvitetään esitutkinnan kautta, kertoo esitutkinnan tutkinnanjohtajana toimiva Tapio Mäkinen Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastosta.
- Ase on poliisin voimankäyttöväline, jota käytetään viimeisenä. Poliisi arvioi tilanteen ja tässä tapauksessa arvioitiin, että ilman tätä pysäyttävää laukausta olisi tullut vielä isompi vahinko, sanoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero.
Humppilassa poliisi ei voinut poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan ampua esimerkiksi jalkoihin, koska niitä ei tilanteessa näkynyt. Poliisi ampui miestä vartaloon.
Poliisi käyttää ampuma-asetta voimakeinona 10-15 kertaa vuodessa. Kuolemaan johtaneet poliisin voimankäyttötapaukset ovat harvinaisia. 14 viimeksi kuluneen vuoden aikana kolme ihmistä on kuollut poliisin ampumana.
Esitutkinta kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/...ena_529834.html
|