Enologi

Joka tapauksessa, Suomi teki oikein taistellessaan Neuvostoliittoa vastaan v. 1939 – 1944.
Kysymys on vain siitä, olisivatko suomalaiset voineet estää nuo sodat, jos olisivat valinneet aikaisemmin toisen tien.

Historiassa harvoin absoluuttisia totuuksia ja siksi vaikea päätellä mikä olisi voinut estää nuo sodat. Mikäli Venäjä olisi ollut demokraattinen se tuskin olisi jatkanut imperialistista traditiotaan ja natsien valtaannousu ilman bolshevikkivenäjän olemassaoloa olisi ollut äärimmäisen eppätodennäköinen. Siksi voidaan sanoa, että Suomen politiikka olisi voinut estää sodat jos Suomi olisi kyennyt toimimaan niin, että Venäjälle olisi syntynyt 1920-luvun alussa demokraattinen hallitus. Kukaan ei tosin tiedä, olisiko Suomen toiminta kyennyt sen mahdollistamaan. Venäjän valkoinen hallitus ei järin demokraattis-liberaalilla filosofialla kukoistanut ja Suomen valinta oli - kuten usein muulloinkin, 1919 lähinnä pirun ja pelsepuupin välillä palloilua. Joko siedät pirua tai sitten yrität ajaa sitä pois pelsepuupilla, jolloin jos epäonnistus saat pirun niskaasi ja jos onnistut, tulee toivoa epärealistisesti että pelsepuupista tulee enkeli - ja jos ei tule, on sitten ennemmin tai myöhemmin pelsepuupi niskassasi.

Eihän tietenkään kukaan suomalaisista voinut silloin tietää, että Neuvostojoukot hyökkäisivät Suomeen vain muutama vuosikymmentä sen jälkeen, kun olivat antaneet Suomelle itsenäisyyden. Mutta näitä asioita on vain niin mielenkiintoista pohtia.

Itse asiassa tulkinta sitä, että Uljanov "antoi" Suomelle itsenäisyyden on melkomoinen liioittelu ja juontaa juurensa YYA-propagandasta. Smolnan bolshevikit toimivat vain reaalipoliittisesti järkevästi ja omia etujaan ajaen, selustansa varmistaen. Sen näkee kun heitetään pöytään faktoja tilanteesta vuodenvaihteessa 1917-1918. Venäjällä oli juuri järjestetty sen historian ensimmäiset vapaat vaalit ja bolshevikit eivät olleet menestyneet kamalan hyvin, he olivat saaneet vain noin 25% äänistä. Uusi, marraskuussa vielä väliaikaisen hallituksen määräämissa vaaleissa valittu perustuslaillinen kokous ei ollut vielä kokoontunut ja sillä olisi saattanut olla hihassaan yllätyksiä vallan kaapanneille bolshevikeille, jotka olivat saaneet vain 22-25% äänistä kun esimerkiksi sosialistivallankumoukselliset saivat 57-62% (laskutavoista riippuen). Valkoiset voimat olivat toipumassa valankaappauksen tuomasta ensi hämmennyksesta ja kokoamassa voimiaan. Myös etnisesti ei-venäläisillä alueilla bolshevikkien valta oli olematon. Länsirintamalla sota Saksaa vastaan jatkui tappiollisena. Bolshevikeilla oli siis kylliksi huolia ilman, että suututtaa reilun 30 km:n päästä päämajastaan Pietarin Smolnasta alkavaa melko järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Sitä paitsi bolshevikkijohto oli hyvin tietoinen punakaartien tilanteesta Suomessa ja laskikin sen varaan, että tunnustamalla Suomen itsenäisyyden ja luovuttamalla Suomessa sijaitsevien venäläisten varuskuntien aseet punakaartille saadaan ensimmäinen askel maailmanvallankumouksessa otettua ja ilman Venäjän bolshevikkien suoraa osallistumista luotua nimellisesti itsenäinen bolshevikkinen valtio Venäjän kylkeen. Vajaata kuukautta Suomen tunnustamista myöhemmin punakaarti aloitti Suomessa aseellisen kapinan syrjäyttäen Euroopan demokraattisimmin valitun parlamentin.

Kuten aikaisemmin sanoin, Saksa tuki Leniniä. Olisiko Saksa hyökännyt Suomeen huomatessaan suomalaisten aikeet puolustaa Venäjän Valkoisia?

Vastaus on yksiselitteinen EI. Suomi ei olisi hyökännyt ainakaan ennen kesää 1918 ja silloin oli Brest-Litovskin erillisrauha jo solmittu ja tuskin edes ennen Saksan romahdusta marraskuussa 1918, käytännössä Suomen mahdollinen hyökkäys olisi ollut yhdessä virolaisten ja puolalaisten kanssa jossain vaiheessa vuotta 1919. Saksa olisi siis ollut pois pelistä. Oikea ongelma oli valkoisen hallituksen kyvyttömyys sopeutua realiteetteihin eli siihen, että Venäjän rajamaalle oli noussut itsenäisten valtioiden ketju, jonka kaikkien sodankäynnissä menestyneet joukot olisivat sopivin diplomaattisin myönnytyksin suostuneet osallistumaan bolshevikkien kukistamiseen. Mutta valkoinen hallitus itsepintaisesti piti kiinni Venäjän imperiumin 1914 rajoista, joten Puolan, Suomen, Viron, Liettuan ja Latvian hallitusten tuki oli enemmän kuin laimeaa. Sitä paitsi Judenitshin omien valkoisten joukossa oli vain yksi oikea ja arvostettava sotilaskomentaja - Stanislaw Bulak-Balachowicz.