Enologi

Tässä nyt melkomoisella viiveellä kommentteja. Laitan ne suoraan Bristowin teesien perään, joten ne näkynevät lainauksen sisäisenä tekstinä. Yritän kuitenkin erottaa ne visuaalisesti jotenkin, jotta lukijalla olisi helpompaa. Pitää näköjään tehdä usempi viesti kun pituusrajat paukkuvat....



Selailin vanhoja keskusteluita, ja löysin mielenkiintoisen aiheen, jossa keskustellaan historiasta.

Voidaan siis sanoa, että suomalaiset saivat sellaisia oikeuksia, joista he eivät voineet uneksiakaan Ruotsin vallan alla.

Tässä pitäisi erottaa kolme eri ryhmää. Mitkä oikeudet suomalaiset saivat ajan hengessä eli Venäjän asenteesta suuresti riippumatta, mitkä oikeudet taas saatiin venäläishallinnon suopeuden ansiosta ja mitkä taas lähinnä suomalaisten sitkeän lobbaustyön tuloksena. Fakta on, että Venäjälle autonominen Suomi oli hyvin helppo paikka, ei juuri ongelmia ennen vuotta 1899 ja kaikki ongelmat ovat yhteydessä erään miehen vuonna 1894 tapahtuneeseen nousuun valtaistuimelle, miehen joka myöhemmin menetti koko valtakuntansa huonon politiikkansa tuloksena ja sen ansiosta epäsuorasti ajoi alamaisensa vuosikymmenien brutaaliin painajaiseen, josta kaikin puolin ei ole vieläkään toivuttu.

Jos vertaa Suomea ja Puolaa niin suurin syy miksi Suomea ja Puolaa kohdeltiin eri tavoin, oli puolalaisten vapauden kaipuu. 1830 ja 1860 kansannousut veivät Puolalta pois oikeuksia ja vapauksia kun taas suomalaiset olivat rauhallisia ja saivat lisää vapauksia. Voidaan siis todeta, että suomalaisten siunaukseksi koitui auktoriteettiusko, eli lojaalius Suomen suuriruhtinasta kohtaan sekä tottumattomuus elämiseen täysin vapaana kansakuntana, Ruotsin yhteydessä kun Suomella ei ollut mitään erillisstatusta.

Toisaalta, jos Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen, olisi kansallisromantiikka ja sitä myötä kansallinen herääminen tulllut ajankohtaiseksi. Todennäköisesti olisi tapahtunut samantyyppinen "sivistynyt avioero" kuten Norjan kohdalla 1905. Ainoa merkittävä ero olisi ollut, että Suomen itäraja olisi ollut Turun rauhan peruja Kymijoen Ahvenkosken uomassa (nykyinen Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kunnanraja - arvatkaapa mistä tuo nimiero tullut - ellei siitä että osa Pyhtäätä jäi Ruotsin, osa Venäjän puolelle) eli huomattavasti pienempi osa Suomea olisi ollut se Suomi, joka muodostuisi Ruotsin yhteydestä kuin se, mikä muodostui Venäjän yhteydestä. Muun muassa Kotka, Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna eivät olisi osa sitä Suomea, 1944 välirauhassa menetettyjen alueiden lisäksi. Toisaalta kansallinen herääminen olisi luonut myös pyrkimyksen yhdistää suomalaiset heimot yhden valtion kokonaisuuteen, jossa olisi ollut taas konfliktiainesta Venäjän kanssa, sillä olisiko Venäjä luopunut vapaaehtoisesti Kannaksesta, Laatokan Karjalasta ja Vienasta vaikka paikallinen väestö olisi sitä vaatinutkin - tuskin! Toisaalta Suomella ei tuollaisena olisi myöskään ollut luterilaisen lisäksi sellaista ortodoksista identiteettiä, mikä sille tuli autonomian ja 1812 rajojen myötä, joten Venäjän puolen ortodoksiselle väestölle Suomi olisi mahdollisesti näyttäytynyt vieraampana kuin autonomian myötä oli tilanne vuonna 1918. Toisaalta kuinka pitkälle olisi venäläistäminen Kymijoen itäpuolella edennyt 1905-1920 (Suomen todennäköinen itsenäistymisajankohta Ruotsin yhteydesta) mennessä? Olisiko enää ollut väestöenemmistöä joka olisi ollut kiinnostunut Suomeen liittymisestä?

Voidaanko olettaa että tämän lojaalisuuden osoituksen seurauksena Venäjä olisi myöhemmin virallisesti tunnustanut Suomen (Karjala mukaan lukien) itsenäisyyden?
Kuuluisiko Karjala tällä hetkellä suomalaisille?

Jos Venäjän valkoinen hallitus, mikäli se olisi ottanut realiteetit huomioon ja ollut demokraattisesti orientoitunut (huom. jo tässä lauseessa kaksi ehdollista osaa), se olisi todennäköisesti suostunut länsirajallaan Sleesian ja Jyllannin 1919 referendumien tapaiseen rajanvetoon. Tuolloinhan Kansainliiton valvomissa kansanäänestyksissa kuntakohtaisesti ihmiset päättivät kuuluvatko Puolaan/Saksaan tai Puolaan/Tanskaan ja "väärälle" puolelle jääneille taattiin laaja kulttuuriautonomia. Tuolloin todennäköisesti (mikäli suuria pakolaisvirtoja ei olisi ollut), pieni kaistale Inkerinmaata mutta ennen kaikkea Repola, Porajärvi ja osa Vienaa olisi todennäköisesti päättänyt liittyä Suomeen. Miten kauempana oleva osa Karjalaa ja vepsäläisalueet olisivat toimineet, on auki, mutta Aunuksen liittyminen olisi ollut mahdollinen. Näin Suomen itäraja olisi kulkenut lähempänä Syväriä, Äänistä ja Vienanmerta kuin 1812/1920 itäraja, mutta toisaalta etnisen venäläisenemmistön ja kaukokarjalaisten sekä vepsäläisten suomalaisia ja Suomea kohtaan tunteman vierauden takia tuskin Syvärin, Äänisen tai Vienanmeren rantaan asti. Näin myös "Muurmannin radan" ja myöhemmän Stalinin (Vienan-Itämeren) kanavan linjaukset olisivat jääneet Venäjän alueelle. Väestöllisesti siirtymä olisi ollut varmaan jotain 100.000 luokkaa, korkeintaan. Territoriaalisestikaan ei kovin merkittävä, mutta varmaan ihmisille tuolla päin olennainen, mitä ikinä missäkin olisivat äänestäneet.