|
продолжение:
Akseli Gallen-Kallelan ensimmäinen työ, Poika ja Varis on vuodelta 1884. Fredrik Pacius sävelsi ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästys 1852. Jo Paciusta ennen Erik Tulindberg oli jo ehtinyt säveltää kuusi jousikvartettoa ja yhden viulukonserton, ainakin. Hän eli 1761-1814. Ja vaikka nuori Jacob Chronander kirjoitti muutaman ruotsinkielisen kapakkakohtauksin höystetyn näytelmän yliopistonäyttämölle jo 1600-luvun puolivälissä, suomalaista teatterihistoriaa kartoittanut Timo Tiusanen huomauttaa niiden muistuttavan kovasti Shakespearen tuotantoa. Ensimmäisen ammattiteatterin, Suomen Teatterin, perusti maahan Kaarlo Bergbom vuonna 1862. Haluatteko tietää, milloin Shakespearen luotsaama The Globe perustettiin?
Aivan, ette halua. 1599.
Kumma kyllä, etenkin kahdella alalla, kuvataiteessa ja musiikissa, suomalainen taide on tasavertaisimmillaan muiden maiden kanssa. Kirjallisuudessa ja draamassa ollaan kaukana.
( Bilbaon kuuluisa Guggenheim-museo. Rakennus on hieno tai kamala mielipiteestä riippuen, mutta kertooko se jotain siitä, millaista taidetta maassa tehdään? Vai onko Guggenheim vain ylimystön MacDonalds - instituutti, joka on oltava joka kaupungissa, koska sen symbolistinen merkitys on suurempi kuin todellinen?)
Tämä kaikki tähtää siihen alkuperäiseen kysymykseen Guggenheimista, mikä toisin sanoin muotoiltuna tarkoittaa kysyä, että miksi haemme hyväksyntää ja oikeutusta ja mainetta taiteellemme oman pienen ja nuoren kulttuurimme ulkopuolelta? Sen sijaan että katsoisimme rehellisesti sitä mitä teemme ja toteaisimme aika suuren osan olevan kiireessä varastettua tai lainattua: teatterimme Keski-Euroopasta ja Saksasta, ripaus Britanniasta, kirjallisuutemme ranskalaisesta naturalismista ja heikot televisiosarjamme Ruotsin ja Yhdysvaltain yhtä heikoista televisiosarjoista.
Vaikutteita tietenkin onkin otettava, mutta aika, jossa kaikki tämä on Suomessa tehty, on niin lyhyt ettei mikään ole jalostunut miksikään, me vain toistamme sitä, minkä jo osaamme tekemättä mitään uutta. Ja sitten valitsemme vaikutteista kaikkein omituisimmat, ekspressionismin, absurdin ja lattean samaan aikaan, kun muu maailma kiinnostuu psykologiasta, realismista ja henkilökuvauksesta. Kapinoimme rakennetta vastaan, kun muut tukeutuvat siihen. Teattereiden mukaan kaikki johtuu siitä, että on huono aika synkistellä. Milloin ei olisi?
Ja sitten me olemme jo matkalla maailmaan ja Guggenheim tulee vastaan puolivälissä Atlanttia. Saamme lisää vaikutteita, tunnemme olevamme taiteellisesti osa jotain suurempaa ja vanhempaa perinnettä, ja niin aikuistumisen kiireessä vaarantuu mahdollisuus kehittää mitään, minkä tunnistaisi suomalaiseksi siinä mielessä kuin yhdysvaltalaisen tunnistaa yhdysvaltalaiseksi ja brittiläisen brittiläiseksi, koska meillä on kauhea kiire lopettaa akankanto ja tuottaa taidetta, jonka oletamme vahvistavan Newsweekin meistä esittämän kuvan. Se on ehkä hyvää matkailumarkkinointia, mutta onko se kulturellia? Tämä kaikki siksi, että Suomella on hirveä tarve päästä mukaan vanhempien kulttuurien kelkkaan, pelata samassa joukkueessa ja tuntea olevansa yhtä hyvä ja iso kuin vanhimmat pojat. Eikö se ole turhamaista?
|
