No, tapahtuuhan täällä foorumilla jotain!
Shveshka:
"Yksi asia kiinnostaa minua jo pitkään. Miksi neuvostoliitolaiset eivät ole vihoissaan saksalaisille vaikka heilläkin "jokaisesta suvusta on kuollut joku, haavoittunut joku, kadonnut joku". Minun isäni on sotaveteraani, mutta minä en ole koskaan kuullut häneltä mitään pahaa saksan kansasta. Liittyykö se siihen, että meillä ei ollut propagandaa Saksaa vastaan? Entä miksi Suomessa se on vielä päinvastoin ja monet suomalaiset (ei kaikki) ovat vihaisia meille?
Olisi mielenkiintoista tietää mitä mieltä te olette ym asiasta. Älkä ottako henkilökohtaisesti, minä vain haluan kuulla suomalaisen mielipidettä."
Suomen ja Venäjän yhteinen historia on pitkä ja intensiivinen.
Eräs historianopettajani sanoi: "Suomen historia voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: missä kulkee itäraja?"
Venäjältä on tullut myös paljon positiivisia asioita. Suomi kehittyi valtavasti Venäjän vallan alla, toisin kuin Ruotsin vallan alla. Oli autonomia. Koulutusta oli. Suomen kielen asema parani. Rakennettiin paljon, esim. Helsinkiä.
Minä en ole Mummilta ja Pappalta koskaan kuullut pahaa sanaa venäjän kansasta. Toki he sanoivat venäläisiä ryssiksi, mutta vanhoilla ihmisillä se tulee luonnostaan, koska heidän lapsuudessaan ei ryssää mielletty loukkaukseksi (esim. laukkuryssät = kiertävät kauppiaat). Kun toin sukuun venäläisen miehen, kaikki ovat suhtautuneet hyvin ja kauniisti ja pitävät miehestäni paljon
Ja ryssittelykin loppui siihen.
Mummi ja Pappa ovat kertoneet tarinansa syyttelemättä ketään, koruttomasti ja asiallisesti. Pieneen lapseen nuo tarinat ovat tehneet suuren vaikutuksen.
En väitä, että kaikki suomalaiset vihaisivat Venäläisiä. Sanon vain, että jokaisessa suvussa on omat sotatarinansa.
Syvällä Suomen kansan mielessä Venäjä merkitsee vaaraa. Tämä ei ole kiinni siitä, onko henkilö positiivinen, koulutettu tai fiksu. Kyse on alitajunnasta, koko kansan tuhatvuotisesta muistista - sitä ei voi pyyhkiä pois mielestään, vaikka yrittäisi olla moderni ja positiivinen, suvaitsevainen.
Kyse ei ole vihasta ja rasismista. Eikä propagandasta.
kissa