Меня тут спросили об использовании своей машины для работы (цена 1 км и кто платит налог - работник или работодатель)
Kilometrikorvaus oman auton käytöstä työmatkalla
Jos teet työmatkan omalla autolla, työnantaja voi maksaa sinulle verottomasti kilometrikorvausta oman auton käytöstä. Korvauksen suuruus määritellään Verohallinnon vuosittain antamassa päätöksessä. Vuonna 2015 kilometrikorvauksen perussumma on 0,44 euroa/km (0,43 euroa/km vuonna 2014). Kilometrikorvaukseen vaikuttaa muun muassa se, onko kyseessä oma auto vai työsuhdeauto ja onko kyydissä muita matkustajia.
Työmatkasta on tehtävä matkalasku
Työntekijän on tehtävä työmatkasta matkalasku. Kun teet matkalaskun, liitä mukaan matkaan liittyvät maksukuitit. Työmatkasta aiheutuneet matkakulut (esimerkiksi lento- ja junaliput) ja majoituskulut (hotellimaksut) työnantaja voi korvata kuittien mukaan. Työmatkasta voi kuitenkin aiheutua myös sellaisia lisäkustannuksia, joita ei voi selvittää kuittien tai tositteiden avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi matkakulut silloin, jos matka tehdään omalla autolla. Työnantaja voi maksaa näistäkin kuluista korvauksia verottomasti, kunhan korvausten perusteena käytetään Verohallinnon päätöksessä vahvistettuja määriä.
Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole verotuksessa työmatka
Verotuksessa työmatkalla tarkoitetaan tilapäistä matkaa, jonka teet työhön liittyvien työtehtävien takia. Asunnon ja työpaikan välinen matka ei ole verotuksessa työmatka. Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut saat vähentää omassa verotuksessasi halvimman (yleensä julkisen) kulkuneuvon mukaan.
www.vero.fi
|