|
prodolzhenie...
Hieman eri kannalta katsottuna voimme sanoa, että urheilu yleensä, erityisesti kamppailu-urheilu, sanokaamme nyrkkeily, edellyttää osapuolien autonomisuutta ja osapuolien autonomisuuden kunnioittamista. Väkivalta puolestaan loukkaa tyypillisesti, vaikkakaan ei aina, vähintään yhden osapuolen autonomisuutta suoraan tai epäsuorasti. Erityisesti fyysinen väkivalta loukkaa koskemattomuutta, joka on olennainen osa autonomisuutta.
Toisaalta kamppailu-urheilun väkivaltaisuutta voidaan tarkastella siltä kannalta, missä määrin sallitun toiminnan tarkoituksena on vastustajan vahingoittaminen ja missä määrin sallitun toiminnan seurauksena saattaa olla vastustajan vahingoittuminen. Tässä suhteessa kamppailu-urheilun väkivaltaisuutta on tarkasteltava kahdella tasolla: yksilötasolla ja institutionaalisella (urheilulajin) tasolla.
Toisen osapuolen tarkoitettu vahingoittaminen on väkivaltaisuuden riittävä, muttei välttämätön ehto. Esimerkiksi jos henkilö aiheuttaa toiselle vahingossa tai huolimattomuuttaa ruumiinvamman, hän ei yleensä syyllisty väkivaltaisuuteen. Erityisesti fyysinen väkivalta edellyttää aina vahingolliseksi aiottua tai tarkoitettua tekoa, joskaan ei teon onnistumista. Esimerkiksi murhayritys on väkivaltainen teko.
Kun kamppailu-urheilua tarkastellaan yksilötasolla toiminnan tarkoituksien osalta, ei voida vetää selvää rajaa sen suhteen, sisältääkö kamppailu-urheilu väkivaltaa. Yksilöiden motiivit ja tarkoitukset saattavat olla mitä erilaisimmat. Nyrkkeilijä saattaa nousta kehään tarkoituksenaan voittaa vahingoittamatta vastustajaa. Otteluun kuitenkin sisältyy aina ottelijoiden loukkaantumisriski, ja jos tällaisessa tilanteessa vastustaja loukkaantuu, loukkaantuminen on ei-aiottu, tarkoittamaton seuraus. Tällöin kyse ei ole väkivallasta.
Toinen nyrkkeilijä saattaa nousta kehään tarkoituksenaan voittaa ottelu vahingoittamalla vastustajaa. Kolmas nyrkkeilijä saattaa nousta kehään vahingoittaakseen vastustajaa. Hänelle voitto on vasta toissijainen. Neljännelle nyrkkeilijälle kamppailu sinänsä saattaa olla tärkein riippumatta voitosta tai ottelijoiden vahingoittumisesta. Näemme näin, että yksilötasolla tarkasteltuna nyrkkeily saattaa sisältää väkivaltaa nyrkkeilijän motiiveista ja tarkoituksista riippuen. Mutta voimme vain harvoin varmuudella tietää, onko nyrkkeilijä väkivaltainen vai ei.
Tarkastellaan eutanasiaa toisena esimerkkinä. Eutanasian suorittamisesta seuraa välittömästi toimijan tietäen ja muiden tietäen potilaan kuolema. Eutanasia on potilaan tahdosta tapahtuvaa tappamista. Ihmisen tappaminen tai ihmisen tahdosta tapahtuva tappaminen ei ole kuitenkaan eutanasian tarkoitus. Eutanasian tarkoitus on lievittää kärsimyksiä, taata hyvä kuolema. Tällä perusteella eutanasia ei ole määritelmällisesti väkivaltaa.
Jos eutanasian tarkoituksena pidettäisiin ihmisen tappamista tai ihmisen tahdosta tapahtuvaa tappamista, eutanasia olisi väkivaltaa, koska ihmisen tappaminen (tahdosta) on ihmisen vahingoittamista, kun ihmisen tappamista tarkastellaan yleisesti, kaikista asiayhteyksistään irrotettuna.
Miksi ihmisen viiltäminen veitsellä on yleisesti, kaikista asiayhteyksistä irrotettuna, väkivaltaa? Koska se sisältää tyypillisesti autonomian loukkauksen. Miksi kirurgin toimenpiteet eivät ole väkivaltaa? Koska ne edellyttävät potilaan suostumusta ja operaation tarkoituksena on parantaa potilaan terveydellistä tilaa. Jos kirurgi leikkelisi ihmisiä huvikseen, toiminta olisi väkivaltaa.
Edelliset esimerkit osoittavat, että toimijoiden tietoiset motiivit ja asiayhteys ovat tähdellisiä pohdittaessa toiminnan väkivaltaisuutta tilanteissa, joissa ei loukata osapuolien autonomiaa.
Toiseksi, edelliset esimerkit osoittavat, että sitä, mikä teosta ilmiselvästi toimijan tietäen ja muiden tietäen välittömästi seuraa, ei voida ratkaista asiayhteydestä ja toimijoista riippumatta. Esimerkeistä ainoastaan eutanasia-esimerkissä tiedetään, että seurauksena on kuolema.
|
