Minulla oli taannoin ennakkoluulo siitä, että pituus ei merkitse yhtään mitään. Kuitenkin kaikki seurustelukumppanit olivat olleet itseäni selvästi lyhyempiä. Yhteen selvästi itseäni pidempään naiseen olin kerran ihastunut, mutta siitä ei vastakaiusta huolimatta tullut sitten sen valmiimpaa. Vasta kun muutin maahan, jossa melkein kaikki miehet ja naiset ovat minua lyhyempiä ja muutenkin pienikokoisia, huomasin miten eri tavalla maailma näyttäytyy silloin kun puhekumppaneiden enemmistöä joutuu katsomaan alas päin tai samalle tasolle. Se toi kummasti lisää itsevarmuutta. Minusta, joka olen vähän alle 170-senttinen, oli paljon mukavampi elää pienten ja lyhyiden ihmisten kanssa kuin isokokoisten suomalaisten tai näiden suorastaan jättiläismäisten aussien. Siis, jos ulkoisista seikoista puhutaan, niin kyllä minun naisihanteenikin on lyhyt ja siro. Sisäisessä olemuksessa taas en vaadi mitään heikkoutta, haurautta ja alistuvuutta vaan vahvuus on ihan toivottava piirre.
Ennakkokäsitykset ja stereotypiat ovat minusta ihan elämään kuuluva asia tiettyyn rajaan saakka, mutta eivät enää sitten kun ne muuttuvat jääräpäisyydeksi.
|