Pupuinen

Какие мнения по этому поводу?

Kovia kokeneen isän ääni murtuu, kun hän muistelee viimeisiä pahaenteisiä hetkiä ennen
neljävuotiaan Anton-poikansa mystistä katoamista.

Oli maaliskuinen sunnuntai-iltapäivä, ja kokemäkeläinen Paavo Salonen odotteli poikansa
kanssa lähikaupungin kadun varteen pysäköidyssä autossa ex-vaimoaan, jonka oli tarkoitus
noutaa poika taas alkuviikoksi luokseen.

Isä ja poika olivat yhteisen viikonlopun jälkeen hyvällä tuulella. Salonen näppäsi
pikku-Antonista valokuvankin, jossa poika vielä hymyilee iloisena.

Yhtäkkiä pojan äiti ilmestyi kadulle kahden tuntemattoman naisen saattelemana.

Salonen ymmärsi heti, että huiveihin kääriytyneet naiset kuuluivat hämmennystä
herättäneeseen ulkomaiseen seurakuntaan. Seurakunta oli rantautunut paikkakunnalle pari
vuotta sitten. Myös Salosen ex-vaimo oli siihen vastikään liittynyt.

Vaikka Salonen ounasteli pahaa, hänen oli pakko antaa Anton-poika äitinsä mukaan, sillä
lapsen vanhemmilla on yhteishuoltajuus.

Viimeisen kerran isä kosketti poikaansa, kun tämä yllättäen kipaisi vielä kerran naisten
luota takaisin isänsä luokse ja painoi tämän poskelle suukon.

- Vasta myöhemmin ymmärsin, että se oli jäähyväissuukko, Salonen selittää murtuneena.

"Emme palaa enää koskaan"

Muutaman päivän kuluttua Paavo Salonen sai järkyttävällä tavalla selville, mitä hänen
pienelle pojalleen oli tapahtunut.

Salonen soitti tavalliseen tapaan ex-vaimolleen kysyäkseen, tulisiko hän noutamaan
Antonia luokseen viikonlopun viettoon lastentarhasta vai kotoa, kun pojan äiti totesi,
ettei tarvitse noutaa enää mistään.

- He olivat kuulemma lähteneet Venäjälle, Salonen kertaa järkyttävän puhelinkeskustelun
vaiheita.

- Kun kysyin, milloin he palaavat, ex-vaimoni vastasi, että ehkä kuukauden kuluttua tai
ehkä ei koskaan. Eikä minulta ollut kysytty mitään.

Salonen teki rikosilmoituksen poliisille, missä tapausta ryhdyttiin tutkimaan
lapsikaappauksena.