Turkissa 15 miljoonaa ihmistä antoi äänensä oppositiopuolue CHP:n presidenttiehdokkaan valitsemisäänestyksessä virastaan pidätetyn Istanbulin pormestarin Ekrem İmamoğlun puolesta, kertovat äänestyksen järjestäjät. Äänestäneistä 13,2 miljoonaa ei ollut puolueen jäseniä.
Äänestyksessä ei ollut muita ehdokkaita, kertoo yleisradioyhtiö BBC.
CHP aikoo nimetä İmamoğlun presidenttiehdokkaakseen vuoden 2028 presidentinvaaleihin.
”Pois epätoivo! Jatkakaa taistelua”, CHP kirjoitti viestipalvelu X:ssä ennen äänestystä jatkaen, että Turkissa on menossa poliittinen vallankaappaus.
Puolue päätti avata äänestyksen İmamoğlun ehdokkuudesta kaikille, ei ainoastaan puolueen jäsenille. CHP toivoi näin saavansa pormestarin taakse suuren kansanliikkeen.
”Kutsun kansakuntamme uurnille. Annamme äänemme tukeaksemme presidentti Ekremiä: demokratialle, oikeudelle ja tulevaisuudelle. Emme pelkää, emmekä anna periksi”, kirjoitti puolestaan İmamoğlun puoliso Dilek Kaya İmamoğlu käytyään äänestämässä poikansa Selimin kanssa.
İmamoğlu otettiin kiinni keskiviikkona rikosepäilyjen vuoksi. Syytteitä pidetään poliittisina, sillä hän on Turkkia itsevaltaisesti hallitsevan presidentin Recep Tayyip Erdoğanin poliittinen kilpailija.
Turkin sisäministeriö päätti hyllyttää İmamoğlun Istanbulin pormestarin tehtävästä.
”Ekrem İmamoğlu, Istanbulin pormestari, on pidätetty tehtävästä”, sanottiin ministeriön lausunnossa.
İmamoğlun, 53, vangitseminen terroriepäilyjen takia evättiin aiemmin sunnuntaina oikeudessa. Hän ei kuitenkaan pääse vapaaksi, sillä vangitseminen korruptioepäilyjen vuoksi pysyy voimassa, kertoivat sekä viranomaislähteet että pormestarin asianajaja.
İmamoğlu kuuluu sadan henkilön ryhmään, jota tutkitaan korruptiosta epäiltyinä.
İmamoğlu vakuutti vangitsemisensa jälkeen, ettei tule alistumaan.
”Tulemme pyyhkimään pois tämän demokratiamme mustan tahran. Minä en taivu”, hän vakuutti asianajajansa välityksellä viestipalvelu X:ään toimittamassaan viestissä.
İmamoğlun kiinniotto on poikinut Turkin rajuimmat mielenosoitukset yli vuosikymmeneen. Protestit ovat levinneet ympäri Turkkia, kun sadattuhannet ovat osoittaneet mieltään pormestarin puolesta. Poliisi on käyttänyt muun muassa kyynelkaasua, vesitykkejä ja tainnutuskranaatteja väkijoukkojen hajottamiseen.
Sisäministeri Ali Yerlikaya kertoi sosiaalisessa mediassa, että lauantain protestien aikana otettiin kiinni yli 320 ihmistä.
Poliisi oli sunnuntaina eristänyt mellakka-aidoilla ja ajoneuvoilla Istanbulin oikeustalon, Paikalle oli jo päivällä tullut tuhatkunta protestoijaa.
”Olemme täällä tänään tukemassa ehdokasta, jonka puolesta olemme äänestäneet. Emme ole valtion vihollisia, mutta se mitä on tapahtunut, on laitonta”, kiteytti Aykut Cenk, 30.
İmamoğlun kiinniotosta alkaneet mielenositukset ovat levinneet nopeasti siitä huolimatta, että protestit Turkin kolmessa suurimassa kaupungissa on kielletty ja Erdoğan on varoittanut, etteivät viranomaiset tule sallimaan ”terroria kaduilla”.
Ranskan ulkoministeriö tuomitsi İmamoğlun vangitsemisen sunnuntaina ”vakavaksi hyökkäykseksi demokratiaa vastaan”.
Oikaisu 23.3. klo 23.35: Artikkelissa luki aiemmin, että İmamoğlun puolesta äänesti 13,2 miljoonaa ihmistä. Tosiasiassa hänen puolestaan äänestäneitä oli 15 miljoonaa. Äänestäneistä 13,2 miljoonaa ei ollut puolueen jäseniä.