Kun Hamas teki verisen iskunsa Israeliin lokakuussa 2023, monet suomalaiset lisäsivät sosiaalisen median tileihinsä Ukrainan värien rinnalle myös Israelin sinivalkoisen lipun. Lipuilla viestittiin sympatiaa ja kannatusta kahdelle taistelulle, joiden välillä nähtiin paljon samankaltaisuuksia.
Hyökkääjiä olivat Venäjä ja Hamas. Molempia yhdisti autoritäärinen järjestelmä ja liittolaisuus Iranin kanssa. Hamasin julmuudet ja sotarikokset Gazaa ympäröivissä kibbutseissa toivat mieleen Butšan teurastuksen. Venäjä vei pakolla ukrainalaisia miehittämiltään alueilta, Hamas otti israelilaisia panttivankeja.
Tässä luennassa Ukraina ja Israel ovat kummatkin hyökkäystä vastaan puolustautuvia demokratioita ja ansaitsevat siksi muiden demokratioiden tuen. Ukraina on itse vedonnut taistelevansa vapauden ja demokratian puolesta, kun taas Israelissa on puhuttu sivilisaation taistelusta barbarismia vastaan.
Kovin hyvin Ukraina ja Israel eivät silti toisiinsa rinnastu. Mutta paljon osuvampi ja hätkähdyttävämpi rinnastus syntyy, kun vertaillaan Israelia ja Venäjää.
En tarkoita nyt sitä itsestäänselvyyttä, että ydinasevallat Venäjä ja Israel ovat omissa konflikteissaan selkeästi vahvemmat osapuolet. En myöskään tarkoita propagandaa, jossa sekä Vladimir Putin että Benjamin Netanjahu väittävät taistelevansa natseja vastaan, enkä edes Israelin ja Venäjän tiivistyvää turvallisuuskoordinaatiota.
Kun vertailee Israelia ja Venäjää toisiinsa, syntyy hätkähdyttävä rinnastus.
Siihenkään en viittaa, että Putin ja Netanjahu ovat molemmat Kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttamia epäiltyinä sotarikoksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Niin muuten olivat myös Hamas-johtajat, mutta Israel ehti tappaa heidät.
Viittaan vielä isompaan kuvaan.
Venäjä ja Israel kuuluvat siihen hyvin pieneen joukkoon valtioita, jotka ovat toisen maailmansodan jälkeen vallanneet asevoimin uusia alueita ja liittäneet niitä laittomasti itseensä. Venäjä on tehnyt näin Ukrainassa 2014 lähtien – Israel on tehnyt samoin 1967 valtaamillaan palestiinalaisalueilla sekä Syyriassa.
Molemmat ovat näin rikkoneet kansainvälisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen keskeistä periaatetta. Näiden periaatteiden mukaan rajoja ei tulisi enää siirrellä väkivalloin. Aikoinaan uskottiin valloittajan oikeuteen, enää ei.
Kyseessä on aivan ilmeisistä syistä Suomen turvallisuudelle keskeinen asia.
Sekä Venäjä että Israel ovat rikkoneet kansainvälisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen keskeistä periaatetta.
Venäjän ja Israelin perustelut laittomille miehityksille ja alueliitoksille ovat varsin samanlaiset. Molempien johto on yrittänyt väittää, etteivät ukrainalaiset tai palestiinalaiset ole oikea kansa. Molemmat ovat vedonneet omiin satojen tai tuhansien vuosien takaisiin historiallisiin ja uskonnollisiin oikeuksiin.
Myös turvallisuusargumentit yhdistävät, joskin tässä suhteessa Venäjän pelot Naton laajenemisen suhteen vaikuttavat paljon hatarammilta kuin Israelin pelot terrorismista.
Siinä on toki merkittävä ero, että Ukraina on itsenäinen valtio, kun taas Palestiina ei ole. Rinnastus olisikin vielä osuvampi, jos kuvitellaan tilanne, jossa Ukraina ei olisi itsenäistynyt lainkaan vaan joutunut Venäjän laittomasti miehittämäksi. Vertailu Palestiinan kanssa olisi täsmällisempi, jos ukrainalaiset eivät olisi tässä tilanteessa saaneet kansalaisoikeuksia, ja heidän keskuudestaan olisi noussut terrorismia käyttäviä ryhmiä vastustamaan miehitystä.
Tai ehkä voisi kuvitella sellaisen kammottavan tulevaisuuden, jossa Venäjä miehittäisi Ukrainan kokonaan, ei antaisi kansalaisoikeuksia asukkaille, ja nämä nousisivat muutaman vuosikymmenen päästä vastarintaan, jonka osana murhaisivat ja kaappaisivat siviilejä.
Keskeistä on, ettei rajoja siirretä sodalla. Sen pitää päteä joka paikkaan.
Mutta se kuvitelmista. Tilanteissa on toki eroja. Terrorismi ja sotarikokset ovat silti aina tuomittavia – riippumatta siitä, ketkä niihin syyllistyvät.
Keskeisintä Suomen kannalta on se, että puheet sodasta jonkun sivilisaation puolustamiseksi ovat vain yrityksiä vedota ennakkoluuloihimme. Sellaiset puheet eivät ole todellisuutta – laittomat alueliitokset ovat.
Identiteettipolitiikkaa ei tule koskaan sekoittaa turvallisuuspolitiikkaan. Keskeistä on se, ettei rajoja siirretä sodalla. Sen pitää päteä joka paikkaan. Siksi Israelin ja Ukrainan liput lähettävät juuri nyt täysin erilaisia viestejä.
Timo R. Stewart
Kirjoittaja on tutkija, joka pitää sekä venäläisistä että israelilaisista, mutta ei laittomista miehityksistä, hyökkäyssodasta tai sotarikoksista.