|
продолжение ..:
Minulla ei ole mitään globalisaatiota vastaan, se on nykyaikaa yhteisöllisyydessään ja verkostoituneisuudessaan, eikä se sitä paitsi minun vastustuksellani miksikään muuttuisikaan. Mutta kulttuurinen identiteetti on kuitenkin kaikki kaikessa. Ymmärrän, että monien mielestä tätä kulttuuri-identiteettiä vain vahvistetaan viemällä suomalaista taidetta Sofi Oksasen ja Kaisa Saariahon ja Esa-Pekka Salosen muodossa New Yorkiin, Jari Tervon ja Arto Paasilinnan muodossa Pariisiin ja Ville Haapasalon matkassa Venäjälle. Minä en kuitenkaan rehellisesti näe, että mikään meitä vanhempi kulttuuri olisi aidosti vaikuttunut siitä, mitä täällä tehdään, etenkin kun se kaikki on todennäköisesti ehditty tehdä kyseisissä kulttuureissa satakunta vuotta sitten: eli silloin etsikkovaiheessa.
”Mutta kun ne kehuvat ja kiittelevät ulkomailla meidän taidettamme…” sanotte.
Sitä kutsutaan yleiseksi mielipiteeksi. Newsweekin ansiosta olemme tällä hetkellä mielenkiintoisin kolkka maapallolla ja kaikki, mikä on kiinnostavaksi ja tuoreeksi ja ainutlaatuiseksi määritelty on myös kaikenlaisen kriittisen ajattelun koskemattomissa, vrt. vaikkapa Kristian Smeds ja Mr. Vertigo. Tai Aki Kaurismäen elokuvat. Hanoi Rocks. Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Alvar Aallon epäkäytännölliset ja rumat rakennukset.
Kulttuurin ikä ei myöskään takaa sitä, että siellä asuvat ihmiset olisivat jotenkin immuuneja median luomalle yleiselle mielipiteelle: kun Newsweek sanoo, että Suomi on kova juttu, se on kova juttu. Paskat lisääntyvästä työttömyydestä, pitenevistä leipäjonoista, katoavasta rakennustaidosta, eriarvoistuvasta luokkayhteiskunnasta ja taiteesta haihtuvasta sisällöstä. Joku keksii jutun jota toinen seuraa. Niin syntyvät sekä uskonnot että yleiset mielipiteet. Ja sitten Suomessa tätä pidetään vaan todisteena siitä, miten hyviä me olemme sen sijaan että oikeasti kysyttäisiin, olemmeko me?
Se, mikä minua tässä työntymisessä eniten häiritsee on varmaan se, että se tuntuu jotenkin niin… säälittävältä. Kuin olisimme pukeneet yllemme äidin edellisiltana ostaman hupparin, jollainen on löytynyt koulun suosituimmalta jengiltä jo kuukausia, ja kulkisimme sitten sen pitkän matkan meidät muista erottavan pihan yli tupakkanurkalle ja työntyisimme porukan kylkeen. Ja lopulta, siinä aikamme kyhnättyämme, uskaltautuisimme kysymään, että saadaanks me vaikka vaan seisoo tässä?
Mennäänkö silloin lakki päässä vai kädessä?
P.S. можно комментировать.
|
