Канал минует Выборг
Переведите если не лень.
Valtuustoaloite Kymijoen-Mäntyharjun kanavan suunnittelun ja rakentamisen aloittamiseksi
3074/01/016/2005
KV § 92
Valtuutettu Kari Soininen luki ja jätti seuraavan valtuustoaloitteen:
"
Pohjoiseen ulottuvuuteen kuuluu vesiteitten parantaminen ja myös uudelleen rakentaminen. Kanavaparin muodostaminen Kymijoki-Mäntyharju linjalle on tulevaisuuden kannalta kestävän kehityksen mukaista. Samalla luodaan riippumattomuus Saimaan kanavasta ja voidaan saada ympärivuotinen liikenne sisävesillemme. Energian hinnan noustessa raskaan maantieliikenteen kustannukset kohoavat merkittävästi. Vesiteillä, nykyaikaista alustekniikkaa hyödyntäen, voidaan tavaraerät kuljettaa huomattavasti halvemmilla yksikköhinnoilla.
Esimerkiksi paikallinen kaukolämmön tuottaja Kymin Voima tulee jatkossa käyttämään yhä enemmän puu- ja hakkuutähdehaketta lämmön saamiseksi ja CO2 – päästöjen vähentämiseksi. On laskettu, että metsähakkeen maantiekuljettamisen kannattavuusraja on nykyisin korkeintaan 50 km. Mikäli vesitieasiat ovat kunnossa, voidaan esimerkiksi energiahaketta kuljettaa erittäin edullisesti koko sisävesistömme alueelta energialaitoksiin luomalla kestävänkehityksen mukainen metsähakkeen kuljetusketju.
Kouvolan seudun kunnat ovat avainasemassa Kymijoen-Mäntyharjun kanavapari-hankkeen edistämisessä. Uuden kanavan työllistävät vaikutukset koko alueelle ovat merkittäviä sekä rakennus- että käyttövaiheessa. Ehdotamme, että Kouvolan kaupunki yhdessä Kouvolan seudun muitten kuntien kanssa käynnistää hankkeen Kymijoen-Mäntyharjun kanavan suunnittelun ja rakentamisen aloittamiseksi. Projektiin tulee ottaa mukaan kaikki vesistöalueella vaikuttavat muut suuret käyttäjät ja kunnat Kotkasta Joensuuhun. Kouvola voi näin toimia merkittävän vesitielogistiikan alullepanijana edistäen kestävää kehitystä, alueen kilpailukykyä, teollisuuden toimintaedellytyksiä, yhdistettyjä kuljetuksia sekä alueen kokonaisvetovoimaisuutta."
Päätös:
Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
TELA § 94TELA
Kymijoen kanavointia koskeva keskustelu käynnistyi aktiivisesti1990-luvun alussa, jolloin Merenkulkulaitos laati selvityksen ympärivuotisesta Kymijoki-Mäntyharju kanavaparista. Kanavan mitoituksesta ja kustannuksista oltiin varsin erimielisiä ja lopulta viimeisillä mitoitusratkaisuilla kustannukset paisuivat niin suuriksi, että vuonna 2000 LM päätti, että hankkeen jatkotyöstämisestä luovutaan. Samoin LM edellytti, että myös Kymenlaakson seutukaavassa esitetystä kanavavarauksesta tulee luopua. Tänä aikana oli myös runsaasti asian edunvalvojia ja edelleen edistäjiä kuten Järvi-Suomen Kanavatoimikunta ja eduskunnassa vaikuttanut eduskunnan kanavaryhmä. Myös vuonna 1981 perustettu suomen Vesitieyhdistys pyrki vaikuttamaan myönteisesti myös Kymijoen kanavointiin. Sen sijaan LVM:n meri- ja sisävesiväylien kehittämisohjelma 2003-2012 perustaa sisävesien kehittämisen Saimaan kanavan vuonna 2013 lakkaavan vuokrasopimuksen jatkoneuvotteluille.
Kuntatekniikan toimialajohtajan ehdotus:
Tela antaa aloitteesta edellä olevan mukaisen vastauksen.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotus.
Merkittiin, että Mäkinen poistui klo 16.58 tämän asian käsittelyn aikana.
KH § 155
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustoaloitteen pohjalta kaupunginvaltuustolle teknisen lautakunnan esityksen mukaisen lausunnon.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotus.
KV
|