 |
04-06-2007, 17:21
|
#1
|
Registered User
Сообщений: 112
Проживание: Hki
Регистрация: 11-12-2006
Status: Offline
|
TREFFIKERHO
On olemassa paljon tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisen sairastumiseen. Nämä ovat muutamia: pohjoisen sijainnin takia Suomessa on liian vähän aurinkoisia päiviä, yhteiskunta on jakautunut, firmojen ja pankkien mainokset houkuttelevat saattaen ihmiset velkaloukkuun. Suurin syy on mielestäni kuitenkin yksinäisyys.
Nykyään sairastuneiden rivejä täydentävät entisestä Neuvostoliitosta tulleet maahanmuuttajat jopa tiheämmässä tahdissa kuin ennen. Maan kantaväestö on jo sopeutunut maan olosuhteisiin, mutta meille ne ovat uudet. Muuton jälkeen monet ovat kohdanneet pettymyksiä, ja perheet ovat alkaneet hajota. Jos entisessä kotimaassamme me pystyimme selvittämään tilanteen itsenäiseesti kompensoiden pettymykset tyydyttävällä työllä, niin Suomessa meillä ei ole vastaava mahdollisuutta. Epätyydyttävien henkilökohtaisten suhteiden lisäksi on huono kielitaito ja rajan toiselle puolelle jääneet sukulaiset ja ystävät. Ja jos ihminen on vielä työtön, masennus saattaa hyvinkin kohdata.
Järjestö, jonka puitteissa kerhomme nykyään toimii, ei voi ilmaisen tilan lisäksi tarjota mitään muuta tukea. Sen edustajat ovat sitä mieltä, että kyseessä on kaupallinen toiminta, ja on perustettava oma yritys.
Olen konsultoinut asiantuntijoita sekä keskustellut mahdollistellut asiakkaiden kanssa ja tullut siihen tulokseen, että nykyisissä olosuhteissa emme voi pärjätä ilman valtion tukea. Viime vuosina ulkomailla kerättyä tietotaitoa ei voi käyttää hyväksi, koska varsinkin Venäjällä treffikerhot muistuttavat enemminkin markkinoita. Ne on tehty rikkaille ulkomaalaisille, jotka ovat valmiita maksamaan tietyn summan venäläisestä naisesta. Siksi ei olekaan hämmästyttävää, että sellaisten yritysten edustajat tarjoavat teille shampanjalasillisen ilmaiseksi.
Käytännössä on todettu, että näin solmitut avioliitot eivät kestä kauan, koska erona aasialaisiin naisiin venäläiset eivät ole tottunet alistamiseen tai liialliseen mustasukkaisuuteen. Tuhlatuista rahoista huolimatta suurin osa näistä avioliitoista päättyy eroon heti, kun oleskelulupa on saatu. Katsokaa ympärillenne, kuinka paljon yksinäsiä ihmisiä täällä lähellänne. Heitä ei tarvitse tuoda tänne mistään ja todistaa vironomaisille, ettei solmittu avioliitto ole nimellinen. On luonnotonta, että ihminen elää yksin. Tämä on geeneissämme luonnon antamana. Syntymästä kuolemaan asti ihminen on kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että tutustutaan vain pelkän seksin vuoksi; tosin kaikki ovat varmaan samaa mieltä kanssani, että vakituisen kumppanin kanssa oleminen on nykyaikana huomattavasti turvallisempaa.
Kehitettyäni idean treffikerhosta olen keskustellut paljon yksinäisten ihmisten kanssa ja huomannut, kuinka heidän jo sammuneissa katseissaan syttyy taas elävä vilke. Olenkin vakuuttunut siitä, että ei kannata perustaa ideaa kaupalliselta pohjalta. Meidän tulee muistaa, että yhteiskunta koostuu erillisistä ihmisistä, ja jos ihmisen perhesuhteet ovat kunnossa, siitä on vain hyötyä koko yhteiskunnalle.
|
|
|
04-06-2007, 17:39
|
#2
|
SLAVA UKRAINI
Сообщений: 15,442
Проживание: Espoo
Регистрация: 20-09-2004
Status: Offline
|
Tekstistä ei täysin selviä mikä tämä treffikerho on, miten se toimii, mitä voi tarjota jne..
-----------------
"You have to sit by the side of a river a very long time before a roast duck will fly into your mouth." -G. Kawasaki
|
|
|
04-06-2007, 17:59
|
#3
|
Registered User
Сообщений: 112
Проживание: Hki
Регистрация: 11-12-2006
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от Veonika
Tekstistä ei täysin selviä mikä tämä treffikerho on, miten se toimii, mitä voi tarjota jne..
|
www.svaha.narod.ru
|
|
|
04-06-2007, 18:01
|
#4
|
HuuMalassa
Сообщений: 16,531
Проживание: Helsinki
Регистрация: 26-09-2005
Status: Offline
|
Каиста, вы занимаетесь не более чем рекламой сайта? Перечитайте правила форума.
-----------------
Как откликнется, так и аукнется
Аquila non captat muscas
-----------------
|
|
|
04-06-2007, 18:07
|
#5
|
Гость
Сообщений: n/a
Проживание:
Регистрация:
Status:
|
|
|
|
04-06-2007, 18:19
|
#6
|
Registered User
Сообщений: 112
Проживание: Hki
Регистрация: 11-12-2006
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от ay)
Каиста, вы занимаетесь не более чем рекламой сайта? Перечитайте правила форума.
|
Я занимаюсь не рекламой сайта, а рекламой услуги это несколько разные понятия
|
|
|
04-06-2007, 18:22
|
#7
|
HuuMalassa
Сообщений: 16,531
Проживание: Helsinki
Регистрация: 26-09-2005
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от kaista
Я занимаюсь не рекламой сайта, а рекламой услуги это несколько разные понятия
|
но рекламой-то вы явно занимаетесь... самопризнание.
-----------------
Как откликнется, так и аукнется
Аquila non captat muscas
-----------------
|
|
|
04-06-2007, 18:26
|
#8
|
Гость
Сообщений: n/a
Проживание:
Регистрация:
Status:
|
Цитата:
Сообщение от kaista
Я занимаюсь не рекламой сайта, а рекламой услуги это несколько разные понятия
|
И как эта услyгa называется?-сводничество? кстати заниматься подобным в Фи запрещено
|
|
|
04-06-2007, 18:30
|
#9
|
Registered User
Сообщений: 112
Проживание: Hki
Регистрация: 11-12-2006
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от Roman28
И как эта услyгa называется?-сводничество? кстати заниматься подобным в Фи запрещено
|
Загляните в юридический словарь и посмотрите, что означает слова "СВОДНИЧЕСТВО"
|
|
|
04-06-2007, 20:11
|
#10
|
Пользователь
Сообщений: 5,408
Проживание: регулярно
Регистрация: 12-05-2003
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от kaista
Я занимаюсь не рекламой сайта, а рекламой услуги это несколько разные понятия
|
реклама сайтов и услуг подлежить обязательной сертификации у администрации форума. )))
-----------------
бестолковый словарь
|
|
|
05-06-2007, 03:18
|
#11
|
Moderaattori
Сообщений: 2,312
Проживание: Свой дом
Регистрация: 14-04-2004
Status: Offline
|
Цитата:
Сообщение от Roman28
кстати заниматься подобным в Фи запрещено
|
Объяснись. Что ты увидел незаконного?
Цитата:
Сообщение от D_F
реклама сайтов и услуг подлежить обязательной сертификации у администрации форума. )))
|
Пока это реклама некоммерческой организации. Ничего плохого не вижу.
Цитата:
Сообщение от kaista
Sen edustajat ovat sitä mieltä, että kyseessä on kaupallinen toiminta, ja on perustettava oma yritys.
|
Ei ole välttämätöntä. Esim. Eurosinkut toimii jopa ilman jäsenmaksuja.
Bongattu joskus tästä artikkelista.
|
|
|
Опции темы |
Поиск в этой теме |
|
|
Опции просмотра |
Оценка этой теме |
Линейный вид
|
|
Ваши права в разделе
|
Вы не можете создавать темы
Вы не можете отвечать на сообщения
Вы не можете прикреплять файлы
Вы не можете редактировать сообщения
HTML код Выкл.
|
|
|
|
|
|